Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Alzandro RGE

KRJ II, YLA1

KUOLLUT 8. elokuuta 2019

   

© Darlington Stud / with permission

 Kutsumanimi: Sandro  Kasvattaja: Royal Gear
 Rotu, sukupuoli: Hollanninpuoliverinen, ori Omistaja: Sonja VRL-11911
 Väri, säkäkorkeus: Tummanrautias, 167 cm  Rekisterinumero: VH15-012-0323
 Syntynyt:
 
28.05.2015, Alankomaat
8-vuotias 22.04.2016
 Koulutus:
 
Koulupainotteinen
ko. Grand Prix, re. 120 cm


Eräänä päivänä tajusin aivan yllättäen, että tummanrautias on aivan jumalaisen ihana väri, eikä minulla silti ole sellaisia vielä ainuttakaan tallissani. Hamstrasin hetkessä itselleni muutaman muilta kasvattajilta, ja onnistuin siinä sivussa myös astuttamaan oman siitostammani huippukomealla kouluorilla. Tämä varsa ei alun perin kuulunut tähän aloittamaani värivallankumoukseen, ja se oli muutenkin sellainen vähän sinnepäin suunniteltu yksilö, olihan sen isä musta hesseninhevonen, eikä tummanrautias hollantilainen. Kun orivarsa sitten lopulta hoiperteli jaloilleen törkeän kauniin sävyisenä tummanrautiaana ja tyylikäs läsi otsassaan, olin aivan myyty. Isänsä mukaan nimetty Alzandro RGE oli juuri se mamman kultapoika, jolle lässytettiin ja jota rapsuteltiin silkkihansikkain. Luonteeltaan itseluottamusta uhkuvasta orista kasvoi aika haastava tapaus, mutta taivaan kiitos Sandro ei kasvanut vain minun sydämenmuodossa sykkivien silmieni alla. Ei se siis pilalle mennyt, ei todellakaan. Siitä tuli vähän liiankin hyvä ollakseen totta.

Sandro tietää olevansa hyvä ja komea ja arvokas ja ihana. Se tekee asian selväksi joka tilanteessa. Ori ilmoittaa jo kaukaa saapuvansa, pullikoi jokaiselle lajitoverille ja laittaa ihmiset hikoilemaan tarpeidensa vuoksi. Sandro osaa vaatia asioita ja se myös valitettavasti pitää siitä. Tämä tummanrautias keksii aina jotain valittamisen aihetta. Joskus inhottava sää voi olla riittävä syy ryhtyä tuittupääksi, kun taas toisaalta vastakohtaisesti hyvä sää oikeuttaa Sandron mielestä sekoilemaan oikein urakalla (auta armias jos ori iskee silmänsä auringon paisteessa odottavaan laukkasuoraan, siinä ei paljoa piteleminen auta). Joskus toiste se sama vanha satula voi olla niiiiin ärsyttävä, ettei sitä voi ottaa heilumatta kyytiin, ja välillä pelkkä olemassaoleminen on jotenkin mystisesti yhteydessä tarpeeseen rettelöidä. Jos kaikki on hyvin, Sandro laittaa muuten vain hanttiin, onhan hän niin hieno, että hänellä on oikeus siihen. Päättäväisyydellä pääsee kuitenkin pitkälle ja ori on jo oppinut kunnioittamaan vakituisia käsittelijöitään.

Urheilemisesta Sandro pitää sen verta paljon, että ratsastaessa se ei jaksa testailla rajojaan ihan niin paljon. Alkuverryttelyjen aikana se saattaa olla aivan kauhistuttavan reipas ja hätäinen. Huonolla tuulella ollessaan orilla voi myös olla vähän turhan kevyt takapää, mutta yleensä päivästä riippumatta Sandro on aivan mahtava työvaihteelle päästyään. Tämän tähden suku on täynnä toinen toistaan taitavampia kouluhevosia ja sen kyllä huomaa aloittelijakin jo kauas. Sandrolla on luonnostaan todella lennokkaat ja linjavat askeleet, se on ryhdikäs ja hyvässä tasapainossa, ja ennen kaikkea motivoitunut.

Sandron kanssa tuuppaaminen on ehkä parasta, mitä kouluratsastaja voi eläessään tehdä. Tästä orista ei lopu kapasiteetti eikä stamina ihan heti kesken, joten kovan luokan konkarikin saa hikoilla oikein urakalla yrittäessään pysyä orin mukana parin tunnin treeneissä. Ainoa, mistä Sandrolle voisi antaa vähän negatiivista palautetta, on sen tapa yrittää kiihdyttää pois paikalta, jos harjoitusta jatketaan sen mielestä liian pitkään. Vaikka ori onkin motivoitunut, se ei silti aina ensimmäisillä kerroilla suorita kaikkea ihan täydellisesti, koska se on vain niin innoissaan eteenpäin liikkumisesta, että joitain yksityiskohtia saattaa päästä unohtumaan. Sitten kun Sandrolta pyytää uudestaan samaa suoritusta yksityiskohdat huomioiden, se saattaa laittaa vain lisää kaasua kuin pyytääkseen, että voidaanko siirtyä jo seuraavaan hommaan. Lisäykset ovatkin orin bravuuri, yllätys yllätys. Yleensä tähän innokkuuden ja ärsytyksen sekoittamaan hätäilyyn auttaa muutama kierros reipasta laukkaa, niin Sandro malttaa taas keskittyä hienosäätöön.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Elburn Alerzeon
hess, 166 cm, m, DE

KRJ I, KTK-II, YLA2

ii. Archippus
hess, 168 cm, m, DE
iii. Eachthighearn evm
iie. Gryselda evm
ie. Myah Swiggles
hess, 165 cm, tprt, DE
YLA2, KRJ II
iei. Wafeeq evm
iee. Bairbre evm

e. Umbrella BAP
KWPN, 167 cm, rt, NL

YLA2, KRJ II

ei. Moch's Wonderbaar
KWPN, 168 cm, rn, NL
eii. Ondervinding evm
eie. Glimlach evm
ee. Una Donna
KWPN, 158 cm, rn, NL
YLA2, KRJ I
eei. Make Me Lose My Mind evm
eee. Primadonna evm


iii. Eachthighearn: Tämä turvasta kavioihin täydellisen pikimusta ori oli kilpakentillä tunnettu parhaiten siitä, että vain syntyperäiset saksalaiset osasivat lausua sen nimen oikein. Englantia puhuvat kouluratsastuksen ystävät puhuivatkin orista usein lempinimellä "Hit Or Miss" tai "Black Devil". Eachthighearn oli kaikin tavoin taitava kouluratsu ja keskittyessään mitä näyttävin näky, mutta se oli valitettavasti myös aivan järkyttävän ailahtelevainen. Huonoina päivinä ori osasi olla älyttömän kammottava ja vaikea. Lähes poikkeuksetta ori oli kilpailuissa voittajana tulosluettelon jommassa kummassa päässä. Jalostuksessa sitä käytettiin hyvin rajallisesti ja lähinnä vain dominoivan värinsä sekä huiman 176 cm säkäkorkeutensa takia. Puolisoksi valikoitui aina pieniä, ylikilttejä tammoja, ja Eachthighearnin jälkeläisistä tulikin lähes poikkeuksetta laadukkaita yksilöitä.

iie. Gryselda: Pieni, kiltti ja kultainen pullamössötamma, sitä Gryselda näin pähkinän kuoressa oli. Sillä oli huimas laadukas koulupainotteinen suku, joten odotukset olivat korkealla, kun tamma myytiin 4-vuotiaana kasvattajaltaan kilparatsuksi. Kuparinhohtoista rautiasta yritettiin pitkään treenata aina kansainväliselle huipulle asti, mutta tamman ollessa 12-vuotias sen omistaja hyväksyi lopulta, että pikku enkeli ei vaativasta tasosta nousisi ylöspäin. Se oli liian lempeä ja rauhallinen, siltä puuttui näyttämisen halu ja kipinä sielusta. Gryselda myytiin siitostammaksi ja mammahommissa se olikin mitä parhain laatuyksilö. Ennen eläkettä tamma hoivasi huolella ja taidolla kuusi varsaa, joista puolet jopa nousivat menestyksen tielle.

iei. Wafeeq: Wafeeq on punarautias hesseninhevosori, jolta löytyi korkeutta 167 cm. Komea ori oli luonteeltaan säyseä ja ratsastajalleen kuuliainen. Olen itse nähnyt orin kouluratsastuksen MM-kilpailuissa ja se olikin näkemisen arvoinen yksilö. Orilta löytyi taitoa ja notkeutta sekä upeaakin upeammat askellajit. Se kilpaili aktiivisesti aina Grand Prix tasolle saakka. Rakenteeltaan massiivinen ori, palkittiin kantakirjaan toisella palkinnolla. Kilpailemisen ohessa se on saanut yli sata jälkeläistä, jotka tavoittelevat menestyksekästä kisauraa isänsä jalanjäljissä.

iee. Bairbre: 163 cm korkea punaruunikko hesseninhevostamma on kilpaillut kolmeentoista ikävuoteen saakka, joste se siirtyi toimittamaan siistostamman virkaa. Kisaurallaan Bairbre menestyi GP-tasolla, mistä se sai myös arvostusta. Tamman omistaa Gestüt Remton, minne se saapui neljävuotiaana. Luonteeltaan oman arvonsa tunteva tamma, joka osaa olla myös varsin hellyyttävä. Upeiden lennokkaiden ja keveiden askellajiensa ansiosta se on saattanut itsensä menestyksen huipulle. Tammalla on yhteensä kolme tasokasta koulupainotteista jälkeläistä.

eii. Ondervinding: Tämä ruunikko oli kyllä sellainen tapaus, ettei sitä voinut millään unohtaa sen kerran tavattuaan. Ondervinding vei käsitteet komea ja kyvykäs aivan uusiin ulottuvuuksiin. Se oli moninkertainen muotovalio, huippuluokan jalostusori, erinomainen Grand Prix tason kouluratsu ja lisäksi vielä todellinen herrasmies. Ondervinding oli asiallinen ja nöyrä urheilija, josta ei loppunut puhti oikeastaan ikinä. Se oli todella suosittu yksilö ja ennen kuolemaansa se ehti periyttää upeaa, dominoivaa ruunikkoa väriään, charmanttia luonnettaan ja lennokkaita askeliaan yli 150 varsalle. Haudan lepoon ori päästettiin 26-vuotiaana, kun sen selkä alkoi oireilemaan vanhuutta turhan kivuliaasti.

eie. Glimlach: Pienestä koostaan ja sirosta rakenteestaan huolimatta Climlach oli täynnä tulta ja tappuraa. Se oli hieman äkäinen yksilö ja yliherkkä, mutta taitavan ratsastajan käsissä sulaa vahaa. Tämä tummanruunikko hallitsi kouluratsastuksen aina Intermediate-tasolle asti, vaikka huonoina kiukkupäivinään se antoikin ymmärtää, ettei se osaisi edes tuiki tavallista pohkeenväistöä. Arki tämän tuuliviirin kanssa oli välillä rasittavaa, välillä palkitsevaa, mutta sen nuori ja kunnianhimoinen omistaja rakasti tammaansa joka tapauksessa enemmän kuin mitään muuta. Kun suurimmat kilpakentät oli jo koluttu ja Glimlach oli vielä hyvässä kunnossa, se astutettiin. Tamma osoittautui niin hyväksi emäksi, ettei sen ensimmäinen varsa, emänsä tavoin pieni ja kiukkuinen tamma, jäänyt ainoaksi. Glimlach varsoi vielä lisäksi yhden mustan orin, josta tuli kelpo kenttäratsu, ja viimeisenä vielä Moch's Wonderbaarin, josta tuli todella menestynyt kouluhevonen. Glimlach laukkasi vihreämmille laitumille ähkyn seurauksena 23-vuotiaana.

eei. Make Me Lose My Mind: Make Me Lose My Mind on juuri sopiva esimerkki monitaiturista. Ori on nykyään suosittu jalostusori ja sitä näkee paljon näyttelyissä ja kilpakenttien palkintojenjaoissa. Make Me Lose My Mind aloitti kilpauransa kasvattajansa Albert Schiereilandin kanssa koulukentillä. Albert oli ajatellut pitää orin itsellään, mutta sai siitä niin hyviä tarjouksia, että myi orin oikein mielellään eteenpäin ja kohta se olikin jo muuttanut Iso-Britanniaan, jossa ori asui aina kuusivuotiaaksi asti. Ensimmäiset vuodet kilpakentillä eivät olleet orille mitenkään merkittäviä. Se ei oikein pärjännyt, saatikka yltänyt sijoituksille, joten ori myytiin takaisin Hollantiin, mutta tällä kertaa Stal Jeneverbesiin, jonka omistaja ajatteli ottaa orin heti jalostuskäyttöön. Tallin omistajan tytär sai orin liikutuksen huolehdittavakseen ja pitkän työskentelyn jälkeen ori olikin elämänsä kunnossa ja kahdeksanvuotiaana sitä nähtiin kilparadoilla jo todella usein. Make Me Lose My Mind asuu vieläkin Stal Jeneverbesissä ja sillä on pelkästään Hollannissa reilu parikymmentä jälkeläistä.

eee. Primadonna: Umbrella BAP:n emänpuoleinen suku on täynnä hienoja kilparatsuja, jotka ovat moni kotoisin tuntemattomilta kasvattajilta, mutta nousseet sitten kuuluisuuteen. Primadonna ei kuitenkaan kuulu näihin hevosiin, sillä se on kotoisin suurelta puoliverisiittolalta, joka tunnetaan Hollannissa upeista kasvateistaan sekä varsinkin hienoista ja menestyneistä jalostusoreista. Primadonnan luonne on pitkälti samanlainen kuin sen varsan Una Donnan, mutta ehdottomasti tammojen lähes samanlainen ulkonäkö saa katseet kääntymään. Primadonna on siis varsansa tavoin rautias tamma, jolta löytyy säkäkorkeutta myös 158 cm. Primadonna asuu kasvattajallaan vielä nykyäänkin eikä sitä olla hevillä sieltä poiskaan myymässä, sillä tamma on osoittautunut hienoksi tammaksi, vaikka periyttää jälkeläisilleen neitimäisen luonteen.

© Sonja (iii, iie, eii, eie), Noreen (iei, iee), Brenda (eei, eee)
 

Syntynyt Varsa Emä
s.12.11.2016 kwpn-t. Frione RGE KV-I e. Freeta At
s. 14.01.2017 kwpn-o. Amico RGE e. Corpsehuntress 'hh
s. 13.03.2017 kwpn-o. Zodiac Alcanthe e. Calanthe v.d. Romilly
s. 20.12.2018 kwpn-o. Aristo HMS e. Athene Coco
s. 04.06.2019 sf-o. Alimon des Îles e. Kiwisoul des Îles

Kilpailukalenteri

KRJ: 40 sijoitusta  
06.12.2015 - KRJ - Brokeback - Grand Prix - 4/40
12.12.2015 - KRJ - Arabella Ponies - Grand Prix - 2/30
14.12.2015 - KRJ - Arabella Ponies - Grand Prix - 5/30
20.12.2015 - KRJ - Arabella Ponies - Grand Prix - 4/30
20.12.2015 - KRJ - Arabella Ponies - Grand Prix - 4/30
29.12.2015 - KRJ - Arabella Ponies - Grand Prix - 5/30
04.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 3/40
05.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 2/40
10.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 1/40
13.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 2/40
19.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 5/40
20.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 6/40
21.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 6/40
21.02.2016 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 4/40
11.03.2016 - KRJ - Rêve de Haussea - Grand Prix - 4/30
13.03.2016 - KRJ - Rêve de Haussea - Grand Prix - 4/30
13.03.2016 - KRJ - Rêve de Haussea - Grand Prix - 5/30
18.03.2016 - KRJ - Rêve de Haussea - Grand Prix - 4/30
28.04.2016 - KRJ - Shangri La - Grand Prix - 5/30
14.05.2016 - KRJ - Metsovaara - Grand Prix - 5/39
14.05.2016 - KRJ - Metsovaara - Grand Prix - 5/39
15.05.2016 - KRJ - Metsovaara - Grand Prix - 4/39
04.09.2016 - KRJ - Zonjiet Stud - Grand Prix - 2/30
07.09.2016 - KRJ - Zonjiet Stud - Grand Prix - 5/30
07.09.2016 - KRJ - Zonjiet Stud - Grand Prix - 4/30
14.09.2016 - KRJ - Zonjiet Stud - Grand Prix - 5/30
16.09.2016 - KRJ - Zonjiet Stud - Grand Prix - 3/30
20.09.2016 - KRJ - Zonjiet Stud - Grand Prix - 3/30
01.10.2016 - KRJ - Rappadan - Grand Prix - 2/40
02.10.2016 - KRJ - Wyrda Horses - Grand Prix - 4/30
03.10.2016 - KRJ - Wyrda Horses - Grand Prix - 3/30
03.10.2016 - KRJ - Puzzle Rebellion - Grand Prix - 3/30
05.10.2016 - KRJ - Wyrda Horses - Grand Prix - 5/30
05.10.2016 - KRJ - Rappadan - Grand Prix - 2/40
06.10.2016 - KRJ - Rappadan - Grand Prix - 5/40
07.10.2016 - KRJ - Rappadan - Grand Prix - 4/40
09.10.2016 - KRJ - Wyrda Horses - Grand Prix - 1/30
10.10.2016 - KRJ - Puzzle Rebellion - Grand Prix - 4/30
13.10.2016 - KRJ - Wyrda Horses - Grand Prix - 4/30
16.10.2016 - KRJ - Wyrda Horses - Grand Prix - 1/30

Päiväkirja

22.01.2017 Kouluvalmennus, valmentajana SissiP

Maneesissa ravasi elengantti ori selässään siro ratsastaja kiiltävissä mustissa nahkasaappaissaan. Viime aikoina olen päässyt valmentamaan aina vain hienompia hevosia myös kouluratsastuksen puolella, kun oman tallin hevoset ovat pärjänneet kilpailuissa ja saaneet sillä myös minun mainettani kasvatettua. Lisäksi omat valmentajani ovat huippu nimiä jopa maailmalla, niin pääsen heidän oppejaan soveltamaan omien valmennettavien kanssa ja kuten kotivalmentajani sanoo perusasiat kuntoon ja sitten vasta tanssimaan. Tätä korostin myös Sonjalle, jonka istuntaan tein muutamia muutoksia, hän nojautui alkuverryttelyssä turhaan eteen ”antaen hevoselleen tilaa”, mutta todellisuudessa vei vain painopisteen väärään kohtaan hevosessa ja vaikeuttaa tämän työskentelyä. Sandrolla oli alkuun hiukan kiire ja se oli todella hätäinen, joten alku käytettiinkin sen rauhoittamiseen ja kuulolle saamiseen. Käytimme väistöjä ja taivutuksia apunamme orin maanpinnalle palauttamiseen, mutta en halunnut energisyyden häviävän. Laukkaverryttelyssä Sandro hiukan kommentoi Sonjan käsiä tekemällä pieniä potkuja ja vaihtelemalla ristilaukalle. Kehoitin pitämään pehmeämmän käden.

Itse harjoitteluun otimme ravityöskentelyä. Sandro sai käyttää energiaansa liikeeseen, kun harjoittelimme passagea ja piaffea, sekä etenkin niiden välisiä siirtymisiä. Itse liike oli puhdasta, mutta siirtymisissä ori oli hiukan hätäinen ja sortui tahtirikkoihin. Sonja joutui oikeasti ratsastamaan, jotta ori keskittyi suoritukseen eikä leikkinyt kuolaimella tai sortunut niihin typerii tahtirikkoihin. Väliin ratsastettiin myös lisäyksiä, jotta ori säilyttäisi mielenkiintonsa treeniin. Viimeisenä otimme vastalaukkaharjoituksia ja treenasimme hiukan myös piruetteja. Mutta varsinaisesti emme ehtineet paneutua laukkatyöskentelyyn, koska ori alkoi jo hiukan väsyä ja virheiden määrä kasvoi suuresti. Päätimme valmennuksen eteen alas ratsastukseen, jotta ori rauhoittuu ja rentoutuu loppuun.

23.01.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Jannica

Huutelin Sandroa tarhan portilla. Oria ei ilmeisesti olisi liikunta kiinnostanut ja ehdin jo luopua toivosta sen suhteen. Onneksi se kuitenkin antoi kiinni kävellessäni sen luo koko matkan toiseen päähän tarhaa. Sidoin orin kiinni käytävälle, kauhistelin jo mielessäni miten saisin sille satulan, mutta päätinkin sitten mennä ilman. Olipahan ainakin pehmeä lumi kentällä, jos sattuisin tuolta putoamaan. Vaikka totta puhuakseni putoaminen lähes 170-senttisen orin jalkoihin ei kyllä tuntunut tällä hetkellä maailman kivoimmalta idealta. Päätin siis tehdä kaikkeni pysyäkseni kyydissä parhaani mukaan. Laskin hakemani harjapakin lattialle ja suitset koukkuun vastakkaisen karsinan eteen. Sandro oli varmasti ihan mukava hoitaa, mutten jaksanut nyt juosta sen perässä pitkin karsinaa, joten hoitaminen sujuisi nopeammin käytävällä, missä sillä oli kosolti katseltavaa. Sandro kuunteli puuhasteluani ja lepuutti välillä silmiään kiinni. Viimeisetkin harjanvedot tehtyäni otin kaviot ja tarkastin hokit jalka kerrallaan. Sitten homman päätteeksi suitsin orin, laitoin kypärän päähäni ja suuntasimme tarmoa täynnä kentälle.

Ulkona alkoi hämärtyä, joten painoin kentäntolpasta valot samalla, kun käänsin orin portista sisään. Käännyin vielä sulkemaan sen varoiksi ja talutin hevosen sitten kaartoon napaten jakkaran portinpielestä. Oli kyllä työn ja tuskan takana, että siitäkään kyytiin itseni taiteilisin! Sandro oli kummasti piristynyt päästessämme kentälle, eikä se ainakaan selkäänmenoa auttanut millään tavoin, että ori yritti jatkuvasti stepata sivusuuntaan. Muutaman kerran pääsin jo vatsalleni sen selkään, mutta aina se väisti toiseen suuntaan ja jouduin liusumaan alas. - Koetas nyt seisoa, komensin sitä.

Vihdoin pääsin kyytiin ja annoin orin kävellä alkukäyntejä, en kuitenkaan antanut ihan pitkää ohjaa, koska orille ei olisi temppu eikä mikään karistaa minua matkastaan ilman satulaa, vaikka hyvän tasapainon omasinkin. Sen käynti oli tasaista ja selkä mukavan leveä, joten teimme käynnissä kaikenlaisia tehtäviä, pääasiassa kuitenkin kolmikaarista ja ympyröitä. Otimme myös muutamia pysähdyksiä ja siirtymisiä raviin, ennen kuin annoin orin ravailla ympäri kenttää, että tottuisin sen isoon askeleeseen. Ei se kyllä helppoa ollut poniratsastajalle, etenkin kun pohkeeni juuri ja juuri yltivät sinne minne kuului. Hienosti ori kuitenkin totteli, taisi sillekin olla mukavaa, kun ei tarvinnut kerrankin ravailla reippaasti ja keskittyä työntekoon, vaan pääsi helpommalla.

Lopuksi otimme vielä ympyrällä laukkaa, en uskaltanut laukata uralla, koska oli tullut jo pimeää ja ajattelin lentäväni selästä kuin leppäkeihäs, mikäli ori päättäisi hypähtää yhtäkkiä uralta pois. Ympyrällä se kuitenkin laukkasi nätisti. Jossain kohtaa alkoi tulla viileä, vaikka orin lämmin keho lämmittikin mukavasti ja kelloon vilkaistuani huomasin meidän menneenkin jo tunnin. Onnellisena annoin orin kävellä pidemmällä ohjalla loppukäyntejä jonkun aikaa ja sitten palasimme tallille. Vein sen suoraan karsinaansa ja ehdin harjaillakin kunnolla vielä ennen kuin iltatallin tekijä tuli. Esittäydyin hänelle ja juttelimme niitä näitä auttaessani miestä laittamaan heinät hevosille. Sitten oli aika sanoa heipat Sandrolle.

26.11.2017 Päiväkirjamerkintä: Gaalailtaan mars, kirjoittanut omistaja

”Hankkisit vihdoin aviomiehen, niin et joutuisi serkkuasi raahaamaan joka ikiseen edustustilaisuuteen”, Anthony piruili muka ärsyyntyneenä, vaikka salaa olisi halunnut kiljua onnesta, kun ilmoitin hänet mukanani Latviassa järjestettävään juhlagaalaan. ”Ei minulla ole aikaa aviomiehillä, olen naimisissa hevosten kanssa”, vastasin virnistäen ja pörrötin mallipojan viimeisen päälle aseteltuja hiuksia ojentaessani kutsun hänelle. ”Sinne saa viedä hevosen mukanaan. Kenet ajattelit ottaa?” Anthony kysyi ja katsoi suuntaani hieman pahaa aavistaen.

Sandro odotti karsinassaan yhtä kärsimättömänä kuin aina. Se hakkasi rautaisella kaviollaan ovea ja kiljahteli vähän väliä, tyytymättömänä hovimestariensa hitaaseen iltapalan tarjoilutahtiin. ”Et sitten ainuttakaan helpompaa hevosta keksinyt? Jos on kerta oma kasvatti pakko viedä näytille, niin otettaisiin vaikka Elle tai Amor. Ihan kuka tahansa muu kuin tämä täystuho”, Anthony vikisi. ”Ala jaksa, tekee sekä sinulle että Sandrolle hyvää lähteä vähän maailmalle kahdestaan”, totesin tyynesti heittäessäni raivokohtauksen partaalla olevalle orille sylillisen heinää kalterien yli.

Sandro on kilpailunsa kilpaillut ja olin viime aikoina pakottanut Anthonyn treenaamaan orin kanssa lähestulkoon päivittäin. Serkkuni ei vielä ollut ihan sujut Sandron kaltaisten machoilevien oripahasten kanssa, puhumattakaan siitä että miehen alun sielu kutsui häntä enemmän este- kuin kouluareenoille. Anthony oppisi aivan varmasti vaikka mitä uutta työskennellessään yhden haastavimman hevoseni kanssa. Ja Sandro nyt oli aivan päivän selvä valinta juhlagaalaan!

31.12.2017 Päiväkirjamerkintä: Hevosista ei vain pääse eroon (Gaalailta, Zen), kirjoittanut omistaja

Tuntui kuin olisi astunut toiseen ulottuvuuteen. Kuvittelin oman hollantilaisen ratsutilani olevan todellinen luksuslukaasi, mutta päätin olla ihan hissun kissun nähtyäni Zenin kartanon. Anthonya ei saapumisemme jälkeen ollut paljoa näkynyt, naistennaurattaja oli juossut toinen toistaan kauniimpien leidien perässä aamusta iltaan. Sandro oli napattu käsistämme ammattilaisten hoiviin kristallinhohtoiseen talliin heti, kun tummanrautias oli iskenyt kavionsa maan kamaralle. Orin naamasta näki kauas, että nyt oli tultu sen arvolle sopivaan paikkaan. Tuskin suostuu nousemaan takaisin traileriin, ennen kuin lupaan sille oman kristallikruunun suoraan karsinaan ja marmorisen juomakipon…

Itse olin aluksi jaksanut vaihtaa kuulumisia siihen tahtiin, että kieli kipeytyi. Paikalla oli enemmän vanhoja tuttuja maailman joka kolkasta kuin uskalsin haaveillakaan. Olin onnistunut myös eksymään kartanon sisällä jo neljään kertaan, puhumattakaan siitä miten vartin vierailu kartanon upeaan puutarhaan oli venynyt lähemmäs tuntiin. Nyt päivän taittuessa jo puoleen väliin ja tunnelman tiivistyessä illan lähestyessä kaipasin jo enemmän kuin vähän hevosten vierelle.

Livahdin teehetkeltä tunnelmallisesti valaistuun tallirakennukseen ennen kuin kukaan ehti huomata. Sandron löytämisessä ei kauaa kestänyt, siltä oli meinaan heinät loppu, joten show oli tietty laitettu heti pystyyn. Jotain se siellä kaula pitkänä huuteli käytävän toisella puolella majoittuvalle orille, jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Mitään sanomatta tunkeuduin orini karsinaan ja kaivoin sille taskustani muutaman hevosnamin. Sandro rauhoittui ihmeen nopeasti, kun jäin silittelemään sitä. Ehkä jopa tällä sankarilla on herkkä puolensa ja jonkin sortin koti-ikävä.

Halituokiomme keskeytyi, kun valot pamahtivat päälle ja tallin täytti iloinen puheen sorina. En tarkalleen ottaen tiedä mitä siinä tapahtui, mutta viiden minuutin kuluttua olin lupautunut mukaan maastoretkelle ja vajaan puolen tunnin kuluttua istuin Sandron selässä ihanassa lumipyryssä tallipihalla. En tuntenut seurueesta oikeastaan ketään, enkä ehtinyt pahemmin tutustumaankaan, sillä Sandro päätti taas alkaa sikailemaan. Sillä oli sananen sanottavana jokaiselle paikalla olevalle nelijalkaiselle ja hetken taistelun jälkeen sain sen pakotettua jonon hännille. Hauikseni kiittivät myöhemmin siitä pidättelyoperaatiosta…

Minähän olin koko maastoretken ajan pihalla kuin lumiukko. Ihastelin maisemia ja upeaa säätä: aurinko oli päättänyt tulla esiin pilvien takaa ja tuore lumi kimmelsi upeasti sen valossa. En todellakaan olisi enää yli puolen tunnin reippailun jälkeen osannut takaisin kartanolle, eikä muuten valitettavasti osannut Sandrokaan. Orihan meinaan päätti reissun puolivälissä, ettei pelkkä käynti ole lainkaan sopiva askellaji. Kun takanamme putosi lumi humahtaen kuusen oksalta maahan, Sandro otti sen lähtömerkkinä, ja kiihdytti täyttä vauhtia jonon ohi ja pitkälle edelle, ennen kuin sain sen palautettua käyntiin.

Seuraavat 20 minuuttia hujahtivatkin mukavasti, kun yritin navigoida kavion jälkiämme seuraten takaisin ryhmän luo. Sandro ei kuitenkaan ollut yhteistyössä, se halusi koko ajan mennä eri suuntaan ja eri kohdasta kuin minä. Kokeilin jopa sitä vanhaa kikkaa, että annoin vapaat ohjat ja kokeilin, tiesikö ori itse muka paremmin minne mennä. No ei perkele tiennyt, lähti varmaan suunnistamaan Saksan kautta kotiin Hollantiin. Lopulta kuitenkin kuin ihmeen kaupalla törmäsimme tuttuun seurueeseen ja pääsimme hengissä takaisin kartanolle. Sandro tuntui olevan kovin tyytyväinen itseensä, kun oli onnistunut nolaamaan minut muiden edessä. Kaikkien muiden hevoset käyttäytyivät niin kuin kunnon kilpahevosen kuuluu, mutta tämä luupää… Noh, olipahan ehkä omalla tavallaan hauskempi reissu kuin muilla! Saa nähdä, mitä ilta vielä tuo tullessaan…

01.01.2018 Päiväkirjamerkintä: Tujut tarjoilut (Gaalailta, Zen), kirjoittanut omistaja

Valkoviini oli maistunut siihen malliin, että missasin koko juhlapuheen ja ilotulituksen. Tai siis tietääkseni olin kyllä paikalla, mutta koko hommasta ei vain jäänyt mitään muistikuvia. Heti päästyäni cocktailbaarin puolelle avasin lompakkoni toiveikkaana, mutta valitettavasti roposillani sai huomattavasti vähemmän elämän eliksiiriä kuin olin toivonut. Ostettuani vaivaiset kaksi juomaa poistuin tiskiltä katkerana tuntemattomalle miehelle, joka ei ollut suostunut ostamaan minulle juomaa eikä myymään hevostaan! Ihme touhua.

Seuraavat kaksi tuntia sujuivat oikein rattoisasti, kuulemma. Anthony kertoi myöhemmin iltapäivällä, että aina nähdessään minut, olin ollut kovaan ääneen julistamassa, kuinka kasvattini voittaisivat joka ikiset olympialaiset ja mestaruudet tästä hetkestä eteenpäin. Moni muu ”kevyesti” humaltunut hevosalan ammattilainen oli mielellään lähtenyt mukaan vedonlyöntiin. En tosin ollut laittanut pantiksi muuta kuin hollantilaisen huoltoaseman hampurilaiskupongin ja illan aikana poikenneen hiuslenkin.

Niiden maan kuulujen laskujen saapuessa oloni oli sangen toivoton ja raahauduin viimeisillä voimillani talliin, totta kai. Sandro ei ollut rauhoittunut yöpuulle toisin kuin muut hevoset. Se oli yhä virkeänä hereillä ja tohkeissaan ulkoa kantautuvasta hälinästä. Ei siis tosiaankaan ollut paras vaihtoehto ryömiä karsinan nurkkaan liian korkeat avokkaat jalassa, eikä myöskään ollut kovin tyylikästä istahtaa siihen ainoaan lantakasaan, joka karsinasta löytyi. Taisin avautua orille maailman menosta useamman tunnin ennen kuin nukahdin.

Aamulla havahduin Sandron töniessä minua väkivaltaisesti turvallansa. Ori katsoi minua suorastaan säälivästi, kun toukkaroin itseni pystyyn ja taioin hevoseni nahkariimun jostain käsiini. En vieläkään oikein tiedä miksi, mutta ajattelin pienen aamulenkin tekevän meille molemmille hyvää, vaikka omat jalkani eivät oikein olleet yhteistyökykyiset juuri sillä hetkellä. Ei me tosin pitkälle ehditty, ennen kuin Anthony pysäytti meidät huutonaurulla keskelle tallin pihaa. Oli muuten jumalten ihme, ettei Sandro ollut lähtenyt menemään missään vaiheessa, sillä koko yön karsinan ovi oli ollut apposen auki ja nytkin riimu oli orin pään sijaan sen kaulalla...

19.12.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

"Alat tulla vanhaksi", totesin haikeasti hymyillen ja silittelin silkistä turpaa, johon oli ilmestynyt maneesin valoissa kuparinhohtoisina kiiltävien tummien karvojen sekaan lukuisia vaaleita. Sandro repäisi päänsä käsieni ulottumattomiin, katsoi minua paheksuen ja yritti mielenosoituksellisesti poistua paikalta. Orin iästä kertoi sekin, että sain sen kymmenen metrin perässä raahautumisen jälkeen pysähtymään. Juniorina se olisi vetänyt minut naapuripitäjään tai vaihtoehtoisesti riistäytynyt täysin vapaaksi vaikka riimunsa riisumalla. Sandro täyttäisi huhtikuussa 23 vuotta, mitä ei tosin uskoisi. Ori oli edelleen täysipainoisessa treenissä, ihan senkin takia, että karsinan ovet ja tarhan portit pysyisivät ehjinä. Varsinkin nyt joulukuussa, kun pakkasta oli tasaisesti muutama aste, ja Sandrolla oli tavallistakin enemmän energiaa tyhmyyksiin.

Taluteltuani oria hetken, mikä oli muuten helpommin sanottu kuin tehty, olihan rakkaalla machollani taas tarve mennä eri suuntaan kuin minä, napsautin narun irti sen riimusta. Sandro haihtui viereltäni muutamassa sekunnissa ja oli tovin kuluttua tyhjän maneesin toisessa päässä puhisemassa peilikuvalleen. Tovin kuluttua se taas juoksi täyttä vauhtia minua kohti, tehden viime hetkellä u-käännöksen, ja jatkaen sinkoiluaan taas maneesin toiseen päähän. Sama show jatkui seuraavat kymmenen minuuttia, juoksusta ei meinannut millään tulla loppua. Ei ainakaan ole vanhuksella paikat jumissa!

 Virtuaalihevonen / SIM-game horse / Virtuaalitalli / SIM-game stable

Ulkoasun suunnittelu ja toteutus © Daisy VRL-14508
Taustakuva © Pixabay

©2019 Daelwyn ♡ - suntuubi.com