Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Gwynedd Eisteddwod

KTK-II, Ch-IH, N-RD

Kutsumanimeltään Eddie
Rodultaan welsh D, sukupuoli ori
Väriltään rautias, säkäkorkeus 150 cm
Syntynyt 28.01.2017, Alankomaat
Täyttänyt 8 vuotta 05.02.2017

Yleispainotus - ko: HeA, re: 100 cm
Kasvattanut Tuulia T, Gateaway
Omistaa Sonja VRL-11911
Rekisterinumero VH17-026-0037

Gwynedd Eisteddwod ostettiin suoraan kasvattajaltaan suuresta poistomyynnistä. Orista haluttiin pikaisesti eroon, muttei suinkaan siitä itsestään johtuvista syistä. Kasvattajalla ei vain ollut enää mahdollisuutta omistaa niin suurta hevoskatrasta, joten osasta parhaistakin oli luovuttava. Minähän tietenkin ojensin auttavan käteni, olihan siinä hyvän mielen saamisen lisäksi mahdollisuus ostaa pirun hyvä hevonen halvalla. Eddie iskettiin hevosrekkaan heti, kun nimet oli rustattu paperiin. Ori ei suostunut olemaan hetkeäkään hiljaa pitkän matkan aikana, vaan se piti sellaista mekkalaa, että ennen kuin oltiin edes puoliväliin päästy, alkoi jo tehdä mieli lähteä palauttamaan sitä. Hammasta purren sinnittelin kuitenkin Pohjois-Walesiin asti ja aina siitä päivästä lähtien Eddien kanssa on todellakin saanut sitä hammasta purra aina päänsärkyyn asti. Eddie on hieno, hurjan hieno, muttei todellakaan helppo.

         

Hevosen kuvat © Mili Peel

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Gwynedd Amerawdwr
wD, 154 cm, m, NL

KTK-I

ii. Prydweirth Aedd
wD, 162 cm, m, GB
iii. Ffaelwyrr Albanwr evm
iie. Prydweirth Mabli evm
ie. Gwrmgattock Heledd
wD, 146 cm, m
iei. Hyleuddwr Tin Soldier evm
iee. Gwrmgattock Brangwen evm

e. Gwynedd Morwenna
wD, 145 cm, trn, NL

KTK-III

ei. Llywelyn Igor
wD, 145 cm, m
VIR MVA Ch, KTK-II, VWY-II, YLA2
eii. Llywelyn Afon evm
eie. Llywelyn Geri evm
ee. Pontwydd Myfina
wD, 144 cm, rt
KTK-I
eei. Aberdainer Trysor evm
eee. Pontwydd Morning May evm

 

Syntynyt Varsa Emä
s. 22.04.2018 wD-o. Oldfinion Glynwr e. Caparice LAC

 

Kilpailukalenteri

Näyttelyt
00.00.0000 - Jaos - Järjestäjä - Luokka - Tulos
Show Pony Circuit
SPC-tunnus: SPC-SR1-1636 / Tittelit: Ch-IH, N-RD
Riding: 220 p. Driving: 110 p. In-Hand: 1530 p. Yhteensä: 1860 p.
ERJ: 15 sijoitusta KRJ: 17 sijoitusta, 1 CUP-sijoitus
05.04.2017 - ERJ - Daelwyn - 100 cm - 4/40
06.06.2017 - ERJ - Daelwyn - 100 cm - 6/40
10.06.2017 - ERJ - Daelwyn - 100 cm - 2/40
05.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 3/30
06.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 1/30
09.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 1/30
11.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 4/30
12.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 2/30
14.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 3/30
22.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 3/30
23.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 1/30
25.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 1/30
26.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 2/30
27.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 3/30
27.07.2018 - ERJ - Riimuvaara - 100 cm - 1/30

 
04.03.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo A - 2/40
04.03.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo A - 5/40
06.03.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo A - 2/40
07.03.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo A - 5/40
08.03.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo A - 5/40
11.07.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo A - 6/40
14.07.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo A - 1/40
03.06.2018 - KRJ - Lorun Suomenhevoset - Helppo A - 2/30
03.06.2018 - KRJ - Rósgarður - Helppo A - 5/30
03.06.2018 - KRJ - Vanity Stud - Helppo A - 5/30
06.06.2018 - KRJ - Lorun Suomenhevoset - Helppo A - 2/30
06.06.2018 - KRJ - Lorun Suomenhevoset - Helppo A - 5/30
06.06.2018 - KRJ - Rósgarður - Helppo A - 4/30
07.06.2018 - KRJ - Vanity Stud - Helppo A - 3/30
08.06.2018 - KRJ - Lorun Suomenhevoset - Helppo A - 3/30
10.06.2018 - KRJ - Rósgarður - Helppo A - 1/30
30.06.2018 - KRJ-CUP - Kilpailukeskus Stewart - Helppo A - 17/249

Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.

 Virtuaalihevonen / SIM-game horse / Virtuaalitalli / SIM-game stable

Ulkoasun suunnittelu ja toteutus © Daisy VRL-14508
Taustakuva © Pixabay

©2018 Daelwyn ♡ - suntuubi.com